Berliini osa 1

Pienten alkuiltanokosten jälkeen nousen ylös ja katselen olohuoneen ikkunasta pimenevään iltaan. Valomaisema on kuin Turkin Alanyan hotellin terassilta, kun vuoren rinteeltä kajastavat talojen valot ja kadulta kuuluu autojen melu. Mieleen muistuu juuri ennen nukahtamista syöty päivällinen kulman takana olevassa Ada-kebabissa, jossa turkkilaiset hääräävät tuttuun tapaan falafelejään ja dönerkebabejaan. Silti ollaan Berliinissä, vihdoin. Eivätkä nuo olohuoneen ikkunasta kajastavat valot ole vuoren rinteellä, korkeita kerrostaloja ne vain ovat, sillä pikasilmäyksellä Berliini vaikuttaa kyllä aika lättänältä.

Mutta palataanpa alkuun ja kotiin. Lähdimme matkaan yöllä noin klo 02:40 ja köröttelimme Helsinki-Vantaan lentoasemalle melkoisessa sumussa. Rankka räntäsade alkoi vasta onneksi silloin, kun pysäköimme auton Lentoparkkiin ja suunnistimme lentoasemalle. Lentoasemalla saimme kuulla, että lentomme on myöhässä noin 5 tuntia. Kuopuksemme oli sitä mieltä, että nokka kohti kotia ja sillä hyvä. Peruutetaan koko matka. Kirjasimme kuitenkin itsemme sisään ja lähdimme maleskelemaan kauppoihin ja kahviloihin, eipä siinä paljon muutakaan tekemistä ollut. Kello oli tuolloin noin 5:15. Edessä oli siis reilut 6 tuskastuttavaa tuntia.

Olimme saaneet kuulla, että miehistön hotellissa oli sattunut tulipalo Helsingissä. Koska miehistön lakisääteistä lepoaikaa oli häiritty, siksi lento oli myöhässä. Jälkeenpäin Air Berlinin koneessa saimme kyllä kuulla, että mitään tulipaloa ei ollut, vaan vikahälytys, mutta koko hotelli oli kuitenkin tyhjennetty varmuuden vuoksi. Olikohan asialla, joku huoneensa vessassa salaa tupakoiva, joka oli saanut moisen aikaiseksi? Jos näin olisi käynyt, niin sellaiselle henkilölle julkinen rangaistus,  Kauppatorille jalkapuuhun ja tomaateilla heittelemään. Sen verran otti päähän, että olisin valmis kannattamaan tällaista lakimuutosta (terveisiä vaan Arkadianmäelle).

 Aika kului matelemalla ja vahingossa heitin vanhan Nokialaiseni lentoaseman lattialle, sillä seurauksella, että hyvin palvelleesta N97:ta hajosi näyttö. Hetken jo mietin, että pistetäänkö visa oikein rehvakkaasti vinkumaan ja ostan uuden puhelimen ylihinnoitellusta elektroniikka kaupasta. Kerrankin järki voitti.

Berliiniin saavuimme noin klo 14:00 paikallista aikaa (-1h meikäläisille). Tegelin lentokentällä pyörimme hetken ja yritimme hahmottaa ympäristöä, kunnes sitten löysimme tiskin, jossa myydään Berlin Welcome cardeja, joka ilman muuta kannattaa ostaa jos meinaa vähänkään kaupungissa liikkua julkisilla kulkupeleillä.

 Hyppäsimme Tegelin lentokentältä ensimmäiseen bussiin, joka suuntasi kulkunsa Alexsanderpalzille, se kuulosti hyvälle. Yritimme selvittää kaupungin bussi/raitsikka/metro verkkoa ja ihan ensimmäisellä ei kyllä systeemi auennut. Ajoimme Alexsanderpalzilta Kottbusser Tor nimiselle metroasemalle ja tässä vaiheessa emme vielä olleet ymmärtäneet koko hässäkästä yhtään mitään, emme siis vielä tienneet edes sitä mihin meidän pitäisi suunnistaa, sillä tuhottoman pienestä metrokartasta ei vielä meidän hotellin omaa pysäkkiä ollut löytynyt. Kun rauhassa tutkiskelimme metrokarttaa, bussikarttaa ja Suomesta ostettua opaskirjaa huomasimme, että olemme enää kahden aseman vaihdon päässä päämäärästä. Kottbusser Torista Hallesches Torille ja sieltä vaihto toiseen linjaan, jolla pääsimme Kochstr. asemalle. Nyt olimme jo todella lähellä majapaikkaa, opaskirjojen ja hotellikuvauksen perusteella näköetäisyydellä.

Löysimme huoneistohotellimme osoitteen, mutta hotelli ei todellakaan sijainnut siinä. Lapset olivat jo luovuttamassa. Lähdetään kotiin, otetaan heti seuraava lento, mikä mahdollista takaisin Suomeen. Monen mutkan kautta kuitenkin löysimme toimipisteen, jossa huoneistoon tehtiin sisäänkirjaus. Huoneisto toisin sijaitsi muutaman sadan metrinä päässä toimistosta. Iloksemme meille kerrottiin, että emme vielä pääse huoneistoon, koska siivoojat ovat tänään olleet kovin ”bisi” ja huoneisto ei ole vielä siivottu. Saatte avaimen noin 1,5 h kuluttua, tänkiu.

Kuopukselle oli tässä kohtaa hermo niin pinnassa, että ilmoitti välittömästi inhoavansa kaikkia saksalaisia yli kaiken ja kertoi tämän olevan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun astuu jalallaan koko maahan, vitunmotherfukinghomot (että sillä tavalla positiivisesti). Uskon vakaasti siihen, että täysin uneton yö ja kunnollisen aterian puuttuminen sekä jännitys saivat aikaan näin vahvan reaktion.

Jätimme matkalaukut säilytykseen ja lähdimme etsiskelemään ruokapaikkaa. Samalla bongailimme tietysti aivan ihanan matkamuistomyymälän, jossa on juuri sellaista Berliini kärsää, jota on ihan pakko hiukan kotiin raahata. Niin ja turkkilaisten elintarvikemyymälän, jossa oli hylly tolkulla fetaa ja oliiveja…aaah. Aterian jälkeen nopeasti avaimet kouraan ja raahasimme laukut asuntoon. Tavarat hujan hajan kämppää ja pitkälleen..filmi poikki, taju kankaalle ja kanttuvei.

Huomenna Nina aloittaa päivän varpaankynsien leikkaamisella (siitä sitten myöhemmin lisää), metrokartan sisäistämisellä, vaateostoksilla ja käydään katsomassa jokin turistinähtävyys, joka ”on ihan pakko nähdä”. Toivottavasti näemme ja koemme jotain mielenkiintoista ja mieliala on nukutun yön jälkeen hieman kohentunut kuopuksellakin.

Ninnu