Tallinna 24-25.7 osa 2

Saavuimme Tallinnaan, ei enää satanut, mutta oli sumuista ja harmaata. Yövymme hotellissa nimeltä Metropol ja se sijaitsee Rotermanin alueella ihan lähellä Viru hotellia. Hotelliin tosin päästiin vasta klo 14, eli meidän piti keksiä jotain puuhaa täksi ajaksi. Kiertelimme Merekeskuksessa, korkkasimme aivan uuden terassin Merekeskuksen pihassa ja lähdimme klo 12:55 lähtevään CityTourin kakskerrosbussiin kiertelemään 55 minuutiksi Tallinnan nähtävyyksiä. Ryntäsimme bussin yläkertaan, koska aurinko pilkisti jo hieman pilvien raosta, eikä sateesta ollut vaaraa. Bussissa oli jokaisella penkillä omat kuulokkeet, jossa selostusta kaupungista tuli 10 eri kielellä. Mahtava juttu, tykkäsin kovasti. Esikoinen nukahti kuulokkeet päässä puolessa välin matkaa, joten näin se oli hänelle kiinnostavaa.

Kiertoajelulta päästyämme pääsimme hotelliin. Sovittiin, että pidetään noin tunnin lepotauko. Kännykkään hälyytys ja unta kaaliin. Kylläpä teki terää puolen tunnin tirsat. Hotelimme kupeessa on Scotland Yard niminen baari, josta olin netissä lukenut paljon kehuja, sekä ruokapaikkana, että ihan iltabaarina, sinne siis vatsoja täyttämään. Kyllä oli paikka maineensa veroinen, suosittelen! Valtavat ruoka-annokset, huh huh! 2 x XL hampurilainen + ranskikset, kanatortilla, natcolautanen juustokastikkeella, ranskankermalla, guacamolesalsalla ja jalopenoilla sekä juustolautanen kekseillä. 3 limpparia, 16 cl valkkaria ja kannu vettä…koko hoito 43 e. Kaikilta jäi enemmän tai vähemmän lautaselle ruokaa, koska sitä oli niin paljon.

Vatsat täysinäisinä kävelimme verkkaisesti ympäri kaupunkia ja piipahdimme ostareissa. Otimme valokuvia, söimme jätskiä, ajoimme bussilla ja taas kävelimme. Huonosti nukutun yön jälkeen alkoi askel painaa ja päätimme palata hotelille lepuuttamaan jakojamme ja lataamaan itseämme iltaa varten. Esikoinen nukahti heti kaukosäädin kädessä. Kuopus kaverinsa kanssa lepäili omassa huoneessaan.

Olimme sopineet, että klo 20:30 lähdemme keilaamaan ja syömään iltapalaa. Herätin esikoisen umpiunesta ja lähdimme kohti Peetripizzaa, koska se oli nuorten toive iltapalapaikasta. Pizzeria oli menossa kiinni, joten meille myytiin ruokaa ainoastaan sillä ehdolla, että otamme pizzat mukaamme. Saimme laatikot käteemme ja hei hei, putiikki kiinni. Mihin siis näitä syömään? Puistoon? Eeeei, siellä istuskeli hyvin juopuneita ihmisiä. Muovikasseineen ja nyytteineen. Päädyimme lopulta oman hotellin pihalle. Esikoinen ei edes halunnut syödä mitään, vaan meni nukkumaan, joten minä jäin kuopuksen ja hänen kaverinsa kanssa nautiskelemaan hotellin terassille pizzoista. Päädyimme viimein siihen tulokseen, että keilaamaan ei enää tänä iltana mennä, vaan siirretään se seuraavaan päivään. Jokainen oli jokseenkin uupunut, loppu. Huoneeseen mennessäni käväisin vielä tilaamassa ilusalongista itselleni jalkahoidon aamuksi. Öitä!

Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla jalkahoitoon ja sen jälkeen kokoonnuimme nuorten kanssa yhdessä aamupalalle. Aamupalalla teimme päivän suunnitelmat. Ensin oli tarkoitus käydä läheisessä Merekeskuksessa ostamassa meille sukat. Olimme siis lähteneet reissuun hyvin vähillä varusteilla, kuten kunnon matkalaisen kuuluukin. Kenelläkään ei siis ollut puhtaita sukkia (minulla ei ollenkaan). Sukat tarvitaan keilauskenkiin.

Merekeskuksesta sukat kaikille ja nuoret tekivät muitakin ostoksia. Keilahalli oli aivan hotellin vieressä, joten sinne siis menimme. Voi että keilaaminen on hauskaa, eteenkin jos voittaa (minä voitin). Tekniikkani on tasaisen varmat keskinkertaiset heitot.  Pelasimme myös ilmakiekkoa, jonka hävisin. Pojat pelasivat myös biljardia ja minä vietin sen ajan kesäisellä kahvilan terassilla join haudutettua Florida nimistä teetä ja nautiskelin suklaakakusta. 

Puolen päivän jälkeen tuntui siltä, että ruokaa tekee ihmisen mieli, joten haimme kamat hotellista ja lähdimme reput selässä etsiskelemään hyvää ruokapaikkaa vanhasta osaa Tallinnaa. Pikk nimisellä kadulla sijaitsee Hell Hunt niminen ravintola johon päätimme jäädä syömään. Ei ollut pettymys sekään ja jopa vielä hieman halvempi kuin edellinen. Ruokailun jälkeen oli aika lähteä sataman suuntaan. Kävellessäni nuorten perässä satamaan katselin näitä nuoria ja komeita elämännälkäisiä miehen alkuja ja ajattelin, että kyllä minä vaan olen onnekas ja onnellinen ihminen. Onko hienompaa, kuin se, että saa matkustaa ja viettää aikaa omien lastensa ja heidän ystäviensä kanssa?  Meillä oli ollut aivan loistavan hieno matka, jota ei voi sanoiksi kirjoittaa. Suodattaa tietenkin täytyy kaikenlaista ja asennoitua niin, että kaikki ei mene kuin strömssöössä, unohtaa omat kaavamaisuudet. Sain myös kiintiön täyteen joksikin aikaa sanoista homo ja vittu.

Sen verran väsyneeksi tunsin itseni, että ostin meille matkalaisille hytin paluumatkaksi. Minusta 22 euron sijoitus 2 hengen ilmastoidusta hytistä ei ole paha, koska saimme sinne kaikki vähäiset matkatavarat ja ostokset, sekä meillä oli oma vessa ja kaksi sänkyä jossa pötkötellä. Minä käytännössä vietin hytissä koko matkan, tirsottelin ja lueskelin. Auto oli parkkipaikalla tallessa, renkaat ehjänä, tankki täynnä polttoainetta. Kamat autoon ja kotiin. Ihanaa mennä nukkumaan omaan sänkyyn, mutta viimeiseksi ajatukseksi jäi mieleen se, että mihin seuraavaksi? Kuopus haluaisi Amsterdamiin..hmmm…..

Ninnu

Tallinna 24.7.2012 osa 1

Tallinnaan lähdössä ja tapamme mukaan pakkauspuuhat jäivät ihan viime tinkaan. Lapset sain suihkuun ja saunaa vasta iltamyöhällä. Olin pyytänyt jo edellisenä päivän, että josko pyykit toimittaisivat huoneistansa pesuun, että olisi sitten jotain päälle pantavaa. Asia taisi todella kaikua kuuroille korville. Siinä sitten puoliltaöin mietittiin, että mitä päälle. Inttämisen jälkeen sain kuopuksenkin valitsemaan vaatteet valmiiksi, ettei tarvitse sitten aamulla ryntäillä ja etsiä. 

Asettauduin nukkumaan ja oli kuuma. Nuorten huoneesta kuului koko ajan pientä kolinaa, puheen pulputusta ja ovien kolinaan ja askeleiden ääniä. Jestas, että sellainen saa verenpaineen nousemaan. Kun tietää, että itse pitää herätä viimeistään neljän tunnin kuluttua ja jaksaa ajaa pari tuntia aamuhämärissä, olla koko päivän valoisa ja innostava. Eikä saa NUKUTTUA!!!! Miten se voi olla, että pienetkin rapsahdukset, puolison lämmin käsi tai jalka paljaalla iholla suorastaan polttaa ja häiritsee. Päässä jyskyttää, että NUKU, NUKU, NUKU. Eikä tietenkään nuku. 

Arviolta kaksi tuntia sain torkuttua, kunnes kello soi. Aikaa aamutoimiin oli varattu 30 min. Aamutoimet tässä tapauksessa tarkoittaa suihkua ja vaatteet päälle. Kuinka ollakaan, kuopus löysi koiramme päästä, keskeltä otsaa punkin. Pakkohan sitä oli lähteä siinä hässäkässä irrottamaan, mutta missä on pihdit????  Löytyihän ne vihdoin matkapussista, joka oli ollut mökkilomalla mukana. Jostain käsittämättömästä syystä punkki ei vaan irronnut, ei millään. En saanut koiran päästä, kuin tukon karvoja irti, mutta punkki oli ja pysyi. Täysin käsittämätön tapaus, sillä vuosia olen kyseisillä pihdeillä kaikki punkit eläimistä irrottanut, vaan eipä toiminut nyt. Sinne jäi koira punkki otsassa kotiin. Toivottavasti joku sen hoitaa pois, punkin ei koiraa.

Punkkiepisodin jälkeen nopeasti suihkuun ja vaatteet niskaan. Kaiken ollessa mielestäni valmiita lähtöön, ilmoitti esikoinen, että hänen pankkikorttinsa on hävinnyt. EI VOI OLLA TOTTA!!!! Olimme jo 10 min. myöhässä suunnitellusta aikataulusta, joka oli muutenkin tiukka. Noin 5 minuuttia karjumista ja huutoa, niin kortti löytyi, onneksi.

Ajoin lujaa Helsinkiin. Onneksi navigaattori oli kerrankin kartalla ja löysimme Länsiterminaalin kertaheitolla. Satama on kyllä ihan kamalassa myllerryksessä. Löysimme yhden ohiajon jälkeen pitkäaikaisparkin ja auto sinne. Juosten automaatille 26 h parkki maksoi vaivaiset 34 euroa. Juosten terminaaliin lippuja noutamaan, juosten pankkiautomaatille ja juosten laivaan. Juosten kahvillaan ja hanuri ensimmäiseen vapaaseen penkkiin, siinä sitten törötettiin melkein koko matka, sillä turha on itselleen istumapaikkaa toivoa, jos sen menettää. Näin meillä tänään…jaa niin ja vettä sataa :)

Ninnu 

Ninnu

KESÄRETKI 1/2012, osa 6 (viimeinen)

Björkö, Mossala

16.6.2012

Lähdimme veneellä huviajelulle, isäntä, minä ja koira. Jätettiin nuoriso pitämään mökkiä pystyssä. Ilma oli upea. Meri on hieno, kun sitä katselee rannalta tai Viikkarin kannelta. Minulla on tapana vähän pelätä koko ajan, että jotain sattuu, ajetaan kiveen tai jotain muuta mitä nyt vaan merellä voi sattua. Ajeltiin kuitenkin hiljaa ja onhan veneessä jos jonkinlaista plotteria ja kaukoluotainta..en niistä mitään ymmärrä, enkä edes halua ymmärtää. Ei siis ole minun juttuni, eikä tarvitse, sillä on hyvä, että perheen äiti ei sekaannu ihan kaikkeen.

Itse kuvailin maisemia, sen kun ehdin, koiranhihna toisessa kädessä. Koira oli vielä enemmän paniikissa kuin minä. Kokovartalotärinä, mutta silti hänen piti koko ajan yrittää päästä kiipeämään penkille. Nokka kohti tuulta ja silmät sirrissä ja ”kampaus sekaisin”, sellainen oli koiran matka. Tuli ihan mieleen omakohtainen kokemus Bangkokilaisen tuk-tukin kyydissä, kun kuski ajoi noin 45 min. ensin harhaan ja kun palattiin ruuhkassa takaisin lähtöpisteeseen, oli vauhti todella huimaa ja ajotyyli lievästi ilmaistuna aggressiivinen. Silloin ei oikein tiennyt, miten olisi pitänyt mopon kaiteista kiinni. Ymmärrän siis koiraa oikein hyvin!

Ajelun jälkeen kaivettiin pakastimesta jauhelihakastike ja pistettiin uudet perunat kiehumaan. Voi voi..ruokaa oli jäljellä vaikka kuinka paljon, joten iltapalaksi sitten grillissä broiskun pihviä ja ranskalaisia. Kunnon painajaissapuskaa.  Ilta meni tutun kaavan mukaan eli miehet kalaan ja minä jäin koiran kanssa laiskottelemaan mökille. Vähän Paasilinnaa, telkkaria, torkkuja, teetä ja merelle tähyilyä. Taidan olla kuin koira, sielu lepää vasta, kun lauma on koossa yhdellä silmäyksellä nähtävissä.

Aamu aloitettiinkin sitten saunan lämmityksellä. Ilma li heti aamusta jo pilvinen, joten taitaa kerrankin sääennusteet pitää paikkaansa. Aamupäiväsauna ja pakkauspuuhia sekä siivoamista. Koira hävisi saman tien, kun otin imurin esiin, yleensä sen tekevät perheemme miehet, joten on se hyvä, että perinteitä joku pitää yllä.  Miehet lähtivät vielä merelle, sillä se kymppikiloinen hauki on vielä pyydystämättä. Eilen tuli kyllä silakkaa, jotka pojat taidolla perkasivat. Kotiin viemisiksi on siis pakastettua silakkaa ja haukifileetä. Näiden lisäksi on myös kohtalaisen paljon kalalle haisevaa pyykkiä.

 

Se mökkiloma oli sitten siinä. Veikkaan, että ensi vuonna suuntaamme keskeiseen Suomeen. Olen jo löytänyt edullisen mökin Pihlajaveden rannalta, joka toivottavasti on vuokralla myös ensi kesänä. Olisihan sitten lähempänä myös mummi ja muita sukulaisia.

Tuhannet kiitokset perheelle, joka antoi ”silmäterän” eli tämän mökin käyttöömme. Meillä on ollut täällä mukavaa! 

Ninnu

KESÄRETKI 1/2012, osa 5

Björkö, Mossala

15.6.2012

Meidän lomalainapoika Samuel tiesi sitten, että Houtskärin pääsaaren puolella on hyvä hampurilaisravintola. Sinne siis, kun välillä on kiva syödä jotain muuta, kuin omia pöperöitä. Sitä ennen kävimme tsekkaamassa lähialueiden veneennostopaikat, sillä jos vesi laskee, niin lähirannan nostopaikka on liian jyrkkä ja veneen nostaminen siinä voi käydä hankalaksi. 

Nälkäisenä siis saavuimme Houtskärs Gästgifveri nimiseen paikkaan. Se sijaitsee Houskärin vierasvenesatamassa. Oikein tunnelmallinen ja mukavan oloinen paikka. Ihmisiä oli todella vähän vielä liikenteessä, satama melkein tyhjä, vain muutama hassu vene laiturissa. Onko niin, että juhannuksen jälkeen tällaiset paikat vasta alkavat elämään? Pistää vaan miettimään, että lyhyt on sesonki, todella lyhyt.

Ostimme neljät hampurilaiset, jokainen oman makunsa mukaan. Kahdet isot ranskalaiset ja nuorille limpparit, minä otin lasin vettä, koska olin kuski. Isäntä huomasi, että hänhän on lomalla, joten voisi ottaa vaikka ison tuopin olutta. Ruoka tuli todella nopeasti. Kysyin isännältä, että selvisitkö satasella, koska hän toimi maksumiehenä. Tällä tarkoitin lähinnä sitä, että oliko kuinka kallista, koska tällaisissa paikoissa on yleensä hieman kalliimmat hinnat. Isäntä sanoi, että juuri ja juuri, kympin jäi alle. Ostokset maksoivat 89 euroa. Mitäh??? Minulla jäi siinä kohtaa hampurilainen kesken, koska tuollainen hinta oli jo niin törkeä. Sitten kaivettiin kuitti kukkarosta ja huomattiin, että meidän laskussa oli ylimääräistä noin 40 euroa. Ilmeisesti kassaneidille oli tapahtunut sellainen virhe, että meille yritettiin maksattaa edellisen asiakkaan ostokset uudestaan. Ei muuta kuin isäntä asialle ja asia korjaamaan. Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Hampurilaiset olivat valtavat sekä hyvät ja ranskalaiset olivat ISOT. Vois siis suositella, jos täälläpäin ajelee. 

Koirasta olen hieman huolissani. Perheen toinen koirahan jäin kotiin isoisovanhempien huomaan, joka toimii tämän parivaljakon moottorina. Päivä päivältä täällä oleva koira on flegmaattisempi. Makaa vaan sohvalla, eikä lähde ulos vaikka vapaus olisi kulkea miten itse haluaa. Ei myöskään syö juuri mitään. Luulen, että hänellä on yksinkertaisesti ikävä kotiin ja ikävä lajitoveriaan. 

Kotiin taidammekin lähteä jo lauantaina illalla, sillä lauantai-illasta ja sunnuntaiksi on luvattu vähän rankempaa vesisadetta.

Ninnu

KESÄRETKI 1/2012, osa 4

Björkö, Mossala

14.6.2012

Tiedättehän sen tunteen, kun kirja vie mukanaan? Nappasin mökin kirjahyllystä Arto Paasilinnan ”Suloinen myrkynkeittäjä”. Häpeäkseni täytyy sanoa, että Paasilinnan tuotantoon olen tutustunut ainoastaan elokuvien kautta. Alkuun ei lukuinnostusta löytynyt, mutta kun olin ylittänyt yli 50 sivua, niin kirja vei mukanaan. Mikä sen parempaa, kuin suklaalevy, hyvä asento nojatuolissa ja mukaansatempaava kirja, ei mikään! Hyvän lukukokemuksen jälkeen jää aina joskus tyhjä olo, kuten nytkin. On vaikeaa lähteä uuteen lukuseikkailuun, kun mielessä pyörii edellisen kirjan käänteet.

Paasilinnan kirjassa kuvattiin sitä, miten aikamiespoika käy muljuttamassa kerran kuukaudessa kavereidensa kanssa ja rahaa pyytämässä pikku maaliskylässä asuvalta tädiltään. Juttu jäi myös jotenkin uniini ja aamulla lukukokemuksen epätodellisella tavalla täydensi nettilinkki, jossa kerrottiin, että Oripäässä jonkun henkilön kotiin oli menty keskellä yötä ja mukiloitu asukas ja ryöstetty 50 euroa rahaa. Voitte uskoa, että olo on aika merkillinen.

Tiedättehän myös sen tunteen, kun on ollut muutamia päiviä peseytymättä olosuhteiden pakosta? Hiukset sojottavat mihin sattuvat. Omaa likaisuuttaan ei enää edes tunnista, mutta mihinkään ihmisen ilmoille ei saa kuin puukolla uhaten, jos sittenkään. No, olemme siis olleet laiskoja ja vasta eilen haimme kyliltä saunavesiä. Tontilla ei siis ole kaivoa ja luonnollisesti saunassa ei voi käyttää merivettä. Miehet olivat kalassa niin myöhään, että päätimme laittaa saunan lämpiämään vasta aamulla. 

Voi pojat, kyllä on saunoilla eroja. On se vaan niin, kun tiiviiseen omakoti/rivi/kerrostaloon tehdään sähkösauna, niin eihän siinä ole mitään järkeä. Toista se on saunassa, jossa on rakoset lattiasta, josta vesi saa kulkea ja imeytyä suoraan takaisin maahan. Löylyt ovat paljon lempeämmät ja saunassa on niin helppo hengittää. Täydelliseen saunakokemukseen kuuluu tietysti veden läträäminen sopivan lämpöiseksi ja pesuvatista kauhalla päällensä lorottaminen. Joskus täydelliseen saunakokemukseen kuuluu myös viileä alkoholijuoma, mutta ei tänään.

Tänään siis tuoksutaan hyvälle, ollaan puhtaita, niin eiköhän laiteta elämä risaiseksi ja lähdetä kylille syömään jonkun muun valmistamaa ruokaa…

Ninnu

KESÄRETKI 1/2012, osa 3

Björkö, Mossala

13.6.2012

Eilen taas miehet lähtivät narraamaan kalaa merelle, joten pakkasin kukkaron ja kameran reppuun ja koiran auton takaboxiin. Koiraa kun ei voi jättää yksin mökille, koska hän kärsii järisyttävästä eroahdistuksesta ja itkee ja vollaa, kun joutuu jämään yksin. Voi raukkaa.

Ensimmäinen pysähdys oli lähikauppa K-ekstra Björkö Handel, mökiltä noin 2 km. Samassa rakennuksessa toimii Pub Pelago, jossa omistaja siivoili ja laittoi terassia kesäkuntoon. Kauppa on siis tyypillinen pikkuputiikki, jossa on ihan kaikkea. On tosi kiehtovaa, miten pieneen liikehuoneistoon saadaan tungettua niin paljon tavaraa. Tuollaisessa kaupassa tulee tule aina mieleen sanonta ”mitä täältä ei saa, sitä ei tarvita”. Kiertelin hyllyjä ja huomasin sukkapuikot ja lankoja. Niinpä heitin pari kerää seitsemän veljestä lankaa ja puikot ostoskärryyn, sillä mikä sen hauskempaa hommaa, kuin kutoa sukkia, kun ei kerta ole oikeastaan mitään muutakaan tekemistä ja saahan kutomisesta aina niskajumin, jos ei muuta. Ostin vielä Houtskari kortin, jonka lähetin pienelle 5-vuotiaalle pojalle Loimaalle. Poika, kun on jo pitkään ihmetellyt, että miksi kaikille muille tulee aina vaan postia (laskuja), mutta hän ei saa ikinä mitään. Niinpä olen ottanut tavakseni lähetellä hänelle kortteja milloin mistäkin. 

Mossalaan mennään lautalla. Sellaisella ihan pienellä lossilla, joka liikennöi ilman aikataulua. Lossiin siis ja tutkimaan kuinka pitkälle autolla pääsee. Ajelin Mossalan saaren päähän ja tulin Saariston lomakeskukseen http://www.saaristonlomakeskus.fi/index.html näyttää muuten kuvissa pirun paljon hienommalta, mitä todellisuus on. Juuri täältä Mossalan kärjestä lähtee yhteysalukset Iniöön. http://www.rengastie.fi/reitit/inion_alue/index.html Lueskelin yhteysalusten aikatauluja sataman katoksessa ja silmiin pisti matkustajavaroitus. Varoituksessa muistutettiin autojen omistajia siitä, että lauttaan auto ajetaan ihan omalla vastuulla. Kaikki mitä lautassa omaisuudelle tapahtuu on omistajan vastuulla. Olihan siihen sitten lueteltu asioita, jolloin laivayhtiö korvaa esim. tulipalo, myrsky jne. Jos tuollaisia ajattelee, niin ei edes tee mieli lähteä koko matkalle. 

Kävelin koiran kanssa ympäri saaristolomakeskuksen aluetta, niin eiköhän koira päättänyt vääntää isot tortut vastaleikatulle nurmelle, eikä minulla ollut yhtään muovipussia mukana, että olisin voinut jätöksen korjata. Hiukkasen noloa ja toivoin vain, ettei kukaan nähnyt. Pakenin paikalta kuin isommankin rikoksen tekijä. Mökeissä tehtiin siivouksia ja kaikki työntekijät olivat venäjänkelisiä. Huomasin, että poikkeuksetta kaikissa paikalla olevissa autoissa oli myös venäjän rekkarit. Opaskylteissä oli myös venäjää. Jostain nousi mielikuva, muisto siitä, että jossain on ollut puhetta siitä, miten venäläiset ovat valloittaneet meidän saaristoamme ja nyt se ikään kuin konkretisoitui minulle. Mikä ihme siinä on, että Suomessa on sellainen hanurista oleva lainsäädäntö, että täältä saa myydä maata kenelle haluaa? Minusta ulkomaalainen ei saisi ostaa maata, eikä kiinteistöjä, ainakaan saaristosta. Kohta meillä ei ole enää suomalaisina sinne mitään asiaa. Saamme katsella upeaa saaristoa vain Viking Linen ikkunasta, prkl! Paskat paskasta. Yhtään ei enää harmittanut koiran äheltämä torttu keskelle nurmikkoa. Korjatkoon ihan itse. Piste. 

Hyppäsin autoon ja ajelin Houtskarin pääsaaren puolelle, johon tarvittiin kaksi lossia. Aivan mielettömän hauska taajama-alue, jossa kaikki on 400 m. säteellä. Ihana kesällä, mutta talvella varmaan oleminen  ja asuminen yhtä helvettiä. Tulisin täällä hulluksi. Tein ajankulukseni Nokian sovelluksen kautta Chek-in merkintöjä, joita ei vielä ollut vielä palvelussa saatavilla. Ajankulua sekin. Jatkossa ainakin löytyy terveysasema, aluevirasto, K-kauppa ja muuta muu kohde näiltä saarilta. 

Ilta menikin kätevästi telkkarin ääressä ja sukkapuikkojen kilinää kuunnellessa. Päivästä ajatuksiini jäi myös lossikuskit. Minkälaisia ominaisuuksia vaaditaan hyvältä lossikuskilta? Äkkiseltään voisi ajatella, että lossikuski vaan ajaa edes takaisin lossia. Niinhän se on, mutta tapaa varmasti jos jonkinlaisia ihmisiä. Paikalliset jäävät juttelemaan ja morjenstavat joka ainoa kerta. Pitää olla ystävällinen ja ainakin tenniskyynärpään on vaarassa saada, kun pitää jatkuvasti kättä nostella. Turistit törttöilevät lauttaan ajaessa..oi voi, ei siunaamaa rauhaa kesällä ja viikonloppuisin ja talvella taas todella tylsää ja rauhallista. Täytyyhän lossikuskin olla myös tarkka kaluston suhteen. Pitää lossi puhtaana, siistinä ja turvallisuusmääräykset mielessä. Ajaa säällä, kuin säällä. Ei ole lossikuskinkaan homma helppoa!

Koska edelleenkäään ei tullut kalaa, söimme päivällisateriaksi makaronilaatikkoa.

Ninnu

KESÄRETKI 1/2012, osa 2

Björkö, Mossala

12.6.2012

Mitä on, kun ei tee mitään? Onko olemassa päiviä jolloin ei oikeastaan tee mitään, mutta on kuitenkin tyytyväinen päiväänsä? On on..ne ovat juuri niitä päiviä, kun tarkoituksella ei pue vaatteita päälle vaan hengailee yöpaidassa koko päivän ja katselee vaikka telkkaria, lukee ja torkuskelee. Useimmiten sellaisen päivän jälkeen on oikein rentoutunut olo, kun ensin on taistellut sen huonon omantunnon kanssa siitä, että voi olla oikeasti laiska ja hyödytön. 

No, minulla oli eilen sellainen päivä, sillä erotuksella, että oli hieman jopa tylsää. En uskaltanut nukkua yhtään päivällä, koska ajattelin sitten, etten saa unta illalla. Pienessä mökissä, kun ollaan, niin matkakumppanit eivät välttämättä kestä sitä, että yksi rymyää ja kolistelee pitkälle yöhön. Joten en nukkunut. En lukenut. Jos luen, niin jossain vaiheessa tulee väistämättä sellainen olo, että nyt pitää ottaa tirsat, eteenkin jos lukee makuuasennossa. Jostain syystä en katsellut edes telkkaria. Kävin koiran kanssa lenkillä, valokuvailin ja odottelin miehiä mereltä. Ruokakin oli niin helppo laittaa, että siihen meni noin 15 min. aikaa (nakkisoppa). No, surffailin netissä ja ihmettelin maailman menoa. En taas tänäkään vuonna mökkilomalla ole löytänyt heti ikään kuin omaa paikkaani, se ottaa aikansa. Perheen miehillä on harrastaus, he menevät merelle ja siksi kai me täällä olemmekin. Minä ja koira, me olemme hieman epätietoisia omasta roolistamme, vielä. Katsotaan mitä uusi päivä tuo tullessaan.

Jos ei ole mitään tekemistä, tulee välillä hyvin tietoiseksi ympäristöstään. Sitä alkaa etsiä läheltä ja pienistä asioista merkityksiä ja uusia elämyksiä. Normaalisti kiireessä ei useinkaan huomaa ympäristönsä pieniä vivahteita ja esimerkiksi vuorokaudenajan vaihtelun merkitystä vaikkapa luontoon.

Mökillä on aivan uusi ulkohuussi niin sanotusti pihan perällä. Koska huussi on vasta viime viikolla saatu käyttökuntoon siitä puuttuvat tunnusomaiset ja perinteiset ulkohuussin merkit. Ei hämähäkinseittejä, koppakuoriaisia möngertämssä lattialla, ei repsahtaneita julisteita seinillä, narisevaa ovea ja sitä perinteistä ulkohuussin hajua. Meillä on siis ulkohuussi, jossa tuoksuu tuore puu, se on siisti, vaalea ja ovessa on haka, joka pysyy kiinni koko toimituksen ajan. Yksi yhtäläisyys tällä uudella ja vahalla huussilla on. Yhtäläisyys tulee kärpästen muodossa. Kärpäset kyllä löytävät huussin  kuin huussin, aina. Päivänä, jolloin ei ole mitään tekemistä sitä istuu huusissakin ihan eri tavalla, kuin normaalisti. Tarkkailee ympäristöä, ääniä ja tuoksuja.  Meidän huussissa on onneksi ikkuna. Pytyllä, kun istuskelee voi samalla katsella mitä luonnonihmeitä tapahtuu. Aamuauringossa hämähäkin kutomat verkot ja säikeet jotka ulottuvat puusta toiseen ovat uskomattoman kauniita, kimmeltävät. Illalla niitä ei enää näy. Aamulla linnut laulavat sulosäveliään, mutta illalla ei tarjoilla läheskään niin upeaa konserttia. Aamulla erilasten lentävien hyönteisten pörinä ja surina ympäröi ulkohuussin, mutta illaksi sekin on vaiennut. Iltaisin laskeutuu jonkinlainen painostava hiljaisuus, tuuli on tyyntynyt, eläimet lopettaneet äänekkäät puuhansa ja metsän siimeksestä kuluvat rasahdukset kuuluvat paljon voimakkaampina, pelottavina.

Tänään paistaa aurinko ja miehet lähtevät merelle. Minä ja koira lähdemme autolla tutustumaan saareen ja seuraavaankin. Käymme ostamassa uusia perunoita ja ehkä löydämme jotain valokuvaamista, jotain josta tulee hyvälle mielelle. 

Ninnu

KESÄRETKI 1/2012 osa 1

Björkö, Mossala

11.6.2012

Maailma on kummallisia paikan nimiä pullollaan. Matkalla tänne Björkön saarelle tuli yksi erityisen hauska paikan nimi vastaan, josta sitten on ihan pakko kirjoittaa rivi. Ajattele jos asuisit paikassa jonka nimi on Hyppeis? Miten sanotaan, kun joku kysyy, että missä asut? Mää asun Hyppeisissä. No, turkulaiset tietty sanoo, et mää asun Hyppeisis. Ostaks sää talon sielt Hyppeisist?…Mää käyn äkkiä sielä Hyppeisis…Kui se jatkuvast hyppää siel Hyppeisis? Nimi sopii jotenkin erityisen hyvin lasten leikkeihin: Sit tää hyppeis ensin sinne ja tää sen jälkeen hyppeis tänne, mihin see hyppeis? Lomalla ehtii näköjään ajattelemaan kaikenlaista. 

Saavuttiin tosiaan eilen tänne Björkön saarelle siinä klo 15 aikoihin. Mökki sijaitsee niin isolla tontilla, että koiraa voi pitää suht huoletta vapaana. Mukana on vain yksi koira, koska pienemmän (sen provosoija- ja yllyttäjäosapuolen) jätimme isoisovanhempien huomaan kotipuoleen. Mikä vaikutus tällä on sitten siihen, että matkassa on vain yksi koira? Meillä on rauhallista! Matkassa on se isompi, rauhallisempi ja kuuliaisempi koira. Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä koiristamme mitään, niin kotiin jäi kääpiösnautseri ja mukaan tuli snautseri (eli keksikokoinen ja suursnautseria emme vielä ole hankkineet, emmekä hanki). Se, joka näistä roduista jotain ymmärtää tietää mistä puhun.  Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mukana oleva koiran on nyt kovin hämmentynyt. Syitä on monia: 

a) Hän ei oikein tiedä koska pitäisi haukkua, kun kukaan ei anna siihen aloitusvinkkiä. 

b) Ruokaa voi syödä oman mielen mukaan, eikä kukaan superimuri (kotiin jäänyt kääpiösnautseri) käy tyhjentämässä ruokakuppia 20 sekunnissa, jos silmä välttää. Täällä vois syödä pitkin päivää, kun nälkä yllättää. 

c) koko lauman vartioiminen on nyt yhden koiran hartioilla ja se on hyvin vaikeaa, kun kaikki menevät eri suuntiin. No, valinta on kuitenkin tehtävä ja äitiä seurataan huussiin, rantaan, autolle jne.

d) On hirweeeeen pelottavaa jos joutuu jäämään sisälle mökkiin yksin ja silloin pääse iso parku pitkän ulvonnan säestämänä.

Vaikka eilinen matka meni niin, että missään lauttarannassa ei tarvinnut odottaa 15 minuuttia kauempaa, niin silti matkanteko kesti kotipihasta Paraisten S-kaupan kautta tänne mökille noin 5 tuntia. Ajettavaa matkaa kertyi vajaat 150 km. Kun tavarat oli purettu, vene laskettu vesille, juomavedet noudettu ja sängyt pedattu sekä syöty harvinaisen terveellinen lomanaloitusateria (lihapiirakkaa makkaralla, juustolla, majoneesilla ja parilla tomaattiviipaleella) tuossa klo 19 kieppeillä, olikin aika ottaa pienet alkuillan torkut jotka sitten päättyivät siihen, että havahduin kympinuutisten alkutunnariin. Miksi ihmeessä torkut minun kohdallani merkitsevät aina noin kolmen tunnin pätkää? No, siinä sitten hiukan syötiin iltapalaa ja katseltiin telkkaria. Eipä onneksi yöunta tarvinnut odotella kovin pitkään ja aamulla havahduin työpuhelimen ääneen klo 9. Joku hirvittävä virhe oli siis sattunut pakkaamisvaiheessa ja olin sujauttanut luurin mukaan kassiini lähtötohinoissa…nyt puhelinvastaaja päälle ja luuri hiljaiseksi.

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja päivään ei ole suunniteltu mitään pakollista ohjelmaa.  Koiran kanssa pitänee lähteä tutkiskelemaan lähimaastot ja ostamaan uusia perunoita suoraan tuottajalta. Niitä täällä riittää.

Ninnu

Venäläinen nainen no. 1

Miten vahvassa ovatkaan stereotypiat ihmisten ulkonäön suhteen?

Istuskelimme rantabulevardilla, katsellen merta ja autiota hiekkarantaa. Turisteja on harvinaisen vähän vielä liikkeellä. Meitä kohti kävelee kasi naista. Toinen on venäläinen. Hänen runsaita ja uhkeita muotojaan, peittää punainen kokomekko, joka on ylettyy poviin asti. Kaula-aukko on syvään uurrettu ja rintojen väli tulee rohkeasti esille. Runsaat käätymäiset kaulakorut pomppivat kävelyn tahdissa. Jalassa on venäläiseen tapaan korkeat piikkikorkoiset sandaalit. Nainen oli väritykseltään tumma, ja piirteet kuin venäläisen. Jokainen lukija tietää minkälainen nainen on kyseessä ja voi sen omassa mielikuvituksessaan nähdä. Hänen seuranaan ollut nainen oli huomattavasti tummempi, laihempi, jopa lautamainen vartaloltaan. Hänellä oli päällään shortsit ja t-paita, sekä jaloissaan lättänät sandaalit.

Naisten lähestyessä Ninnu huomauttaa Annulle: Toi on venäläinen. Tietävästi Annu nyökyttelee päätä, sillä yhteisymmärrys on taas saumattomasti saavutettu. Naisten kulkiessa ohi hiljennyimme toteamaan, että venäjäähän siinä puhutaan.

Naisten keskustelu meni kuitenkin jotenkin näin… Venäläinen nainen: Siellä Seinäjoella se ensimmäinen asunto oli kyllä kiva, mutta pakkohan sieltä oli sitten muuttaa kun poika tahtoi oman huoneen. Toinen nainen: Niin, teillä oli siellä kaksio, eikö vain?

Naisten käveltyä ohi syvä hiljaisuus jatkui hetken, joka sitten päättyi räjähtävään nauruun. Nauru koostui silkasta epäuskosta ja tyrmistyksestä. Olipa kai siinä mukana myös ripaus nolouttakin…päätimmekin, että koskaan emme enää arvaile kenenkään kansalaisuutta, ainakaan venäläisten.

Ninnu ja Annu

Venäläinen nainen no. 2

Kävelimme illan viimeiselle paukulle puolen yön aikoihin. Matkan varrella eräässä pikkubaarissa istuskeli nainen, suomalainen aivan selvästi. Odotteli varmaankin rakastaan, jonka työvuoro päättyisi siinä kolmen jälkeen aamuyöstä. Nainen oli iältään noin nelikymppinen, vaalennetut, yli olkapäiden ulottuvat hiukset, joissa jo reipas viiden sentin tyvikasvu. Nainen hymyili väsyneen näköisenä meille, me melkein vastasimme, tai siis ainakin nyökkäsimme ja soimme hymyn takaisin. Kyllähän sitä maanmiehiään täytyy huomioida.

Kävelimme rantakadulle, käväisimme valtavan isossa diskossa/ravintolassa, jossa DJ:t soittelivat menevää musiikkia ainoastaan meille, muita siellä ei siis työntekijöiden lisäksi ollutkaan. Joimme rauhassa yhdet Irish Coffeet, joka meille on kuin unilääke ja lähdimme tallustelemaan hotellia kohti rantatietä pitkin.

Rantakatu on normaalisti kesän sesonkiaikana aamuyöhön pitkään vilkkaasti liikennöity, mutta nyt siellä ei kulkenut ainuttakaan autoa eikä jalankulkijoita meidän lisäksemme.

Yhtäkkiä huomioimme kuitenkin, että jostain ilmestyi autoja, jotka pysähtelivät outoon paikkaan toiselle puolen tietä. Me tietysti tarkkailemaan mistä tässä oikein oli kyse. Melko suuri järkytys oli, kun huomasimme, että se meidän väsynyt suomalainen naisemme se siellä valkoisissa, puoleen reiteen ulottuvissa korkolateksisaappaissaan pysäytteli autoja. Samalla näimme, että mekko oli juuri ja juuri puseroa pidempi.

Ylitimme kadun hieman kauempana ja näimme, että naisia olikin kaksi samassa hommassa. Meille tuli hiukan kiire poistua paikalta, ettei syntyisi turhia väärinkäsityksiä kenellekään. Naisethan olisivat saattaneet luulla meitä vaikka reviirin valtaajiksi, hui!

Myöhemmin kuulimme, että tämä nainen sitten oikeastaan olikin venäläinen.

Annu ja Ninnu

Kolmen minuutin kohtaamınen

Palasimme karaokebaarista jo ennen iltakymmentä, koska laulaminen sai loppua jalkapallomatsin alkaessa. Kahden viikon päästä siis yhdessäkään ns. karaokepaikassa ei todellakaan pääse lauleskelemaan, koska silloin alkaa jotkut fucking jääkiekkokisat!

Asiasta melko harmistuneina lähdimme hotelliin takaisin, mutta laulajien sielut olivat surulliset ja kaipasivat piristystä. Osuimme pienellä, pimeällä kujalla pienen pieneen kauppaan, jonka edessä istuskeli kolme iloista miestä, onneksi ei rosvoja sentään.

Poikkesimme kauppaan ja ostimme virvokkeita ja savukkeita kolmen miehen avustuksella. Yksi heistä oli niin päissään, ettei edes oma kieli sujunut, saati sitten englanti. Yhdeltä juttu sujui melko mukavasti, kolmas oli vallan mykkänä. Ostokset tuli kuitenkin tehtyä siinä kauppiaiden innokkaasti auttaessa. Miehet kyselivät mistä olimme ja minkä nimisiä. Pitäisihän kaikkien tietää, että olemme sisarukset Kristina ja Katarina Never Never landista. Jätimme miehet miettimään, missä sellainen maa on, onko edes Eurooppaa?

Törmäsimme myöhemmin iltayöstä samaisiin vekkuleihin, kun ajoivat kaikki kolme samalla mopolla ohitsemme jalkakäytävällä ja kovaan ääneen tervehtivät meitä.

Annu ja Ninnu

Visa Electron

Käteinen on loppu.

Olimme kävelleet koko päivän ja päätyneet siihen, että otetaan automaatista rahaa, käydään kaupassa ja ostetaan iltaruokaa huoneeseen. Ei jaksa lähteä syömään mihinkään ravintolaan. Marssimme taas rantakadulla ja etsimme pankkiautomaattia.

Automaatti löytyi ja jouduimme siinä tovin odottamaan, koska rahaa automaatista nosti juuri kaksi paikallista naista. Paikalle pörhälsi paikallinen mies, joka huuteli jotain näille naisille. Tyyppi jäi kuitenkin odottamaan omaa vuoroaan, joka siis oli meidän jälkeen. Kun naiset lähtivät, astelimme automaatille ja mies yritti rynnistää siihen samaan aikaan. Pidimme kuitenkin vuoromme ja Ninnu työnsi kortin automaatin sisuksiin. Samalla mies hyökkäsi automaatille ja alkoi kovalla kiireellä painella nappuloita ja selittää, että nyt pitää painaa PIN-koodi. Mies ei lähtenyt pois, vaan tuijotti laitteen kuvaruutua, vaikka kumpikin meistä pyysi häntä lähtemään. Lopuksi jouduimme oikein työntämään miehen pois ja kiroamaan ja pärräämään. Mies lähti, mutta automaatti ei enää antanut korttia takaisin, emmekä ymmärtäneen teksteistä mitään, kun ne oli valittu turkin kielelle.

Taaksemme oli kerääntynyt jonoa ja pyysimme erästä miestä auttamaan ja painamaan sillä lailla nappuloita, että saamme kortin ulos, tuloksetta. Automaatin ruutuun ilmestyi kassakapin kuva, joka kertoi meille, että kortti on nyt koneessa, eikä enää tule pois. Mies neuvoi, että teillä on muutama minuutti aikaa jousta noin 300 m päässä sijaitsevaan pankkiin, joka huoltaa automaattia. Vartija tulee ja hakee kortin pois.

Puolijuoksua saavuimme pankin ovelle, mutta se oli jo kiinni. Koputimme oveen ja ystävällinen vartija tuli kuitenkin avaamaan oven ja saimme selitettyä tämän onnettomuuden. Kortin saa noutaa seuraavana päivän pankista klo 17, mukaan passi off cource! Onneksi kortti ei jäänyt automaattiin lähtöpäivänä.

Ninnu ja Annu

Syntinen liha

Turkkiin ja sen lomakohteisiin usein liitetään eteenkin länsimaalaisiin naisiin liittyen syntisen lihan houkutus. Me olemme omalta osalta liittyneet myös näiden naisten kasvavaan joukkoon. Kuten jotkut lukijoista varmaan tietää, että asustamme huoneistohotellissa, joten tällä meno on aika vapaata ja omaan huoneistoonsa saa kuljettaa melkeinpä mitä vain.

Koska meillä on siis huoneisto, jossa on keittiö (josta ehkä myöhemmin jossain kohtaa lisää) päätimme, että teemme välillä itse ruokaa. Menimme kauppaan ja keräsimme koriimme oliiveja, erilaisia juustoja, jonkinlaisia lihatankoja, hedelmiä, kanamunia. Lihahyllyn kohdalla pysähdyimme kuin sätkyn saaneena ja huomasimme, että siellä oli valtava paketti pekonia. Noin 3 sadasosasekunnissa mieliimme iskeytyi ihana pekoni munakokkeliaamiainen, kupillinen teetä aamuaurinkoisella parvekkeella. Lähes kouristuksen omaisesti takerruimme kaupan viimeiseen pekonipakettiin ja lähdimme kassalle. Lasku oli yllättävän suuri ja huoneistoon päästyämme tarkastimme kassakuitin. Pekoni oli maksanut 36 turkin liiraa, eli euroissa aika tarkkaan 15 euroa. Tajusimme, että olimme ostaneet SYNTISTÄ lihaa ja saaneet maksaa siitä kalliisti.

Paketti oli kieltämättä todella iso, joten saamme nauttia tästä syntisen lihan herkusta vielä parinakin aamuna. Saattaa olla, että meihin luodaan hotellissa paheksuvia katseita, siivooja voi jättää näinä aamuina tulematta kokonaan, mutta ei se meitä haittaa, sillä pekonin käry ja suolainen rapeus, sen edestä olemme valmiita kärsimäänkin, hiukan.

Ninnu ja Annu

Seuramies

Menimme illalla käymään oman hotellin allasbaariin. Baarissa istui kaksi pariskuntaa. Olivat aika juovuksissa. Toisen pariskunnan mies hyppäsi välittömästi pystyyn ja teki meille tilaa pöytään. Hei, olen seuramies. Mitä teille kuuluu? Onko kaikki hyvin? Mistä olette kotoisin? jne. Esittelykierroksen tehtyämme seuramies kertoi itsestään. Rankka elämä takana, huumeita, rikoksia, sairautta. Nyt uusi rakkaus ja elämä hymyilee, sillä ollaanhan sentään Turkissa lomailemassa. Kolmatta vuorokautta on ollut hereillä ja juonut kaljaa hotellin baarissa poistumatta piha-aitauksen toiselle puolelle kertaakaan. Elämä hymyilee. Yksi murhe hänellä kuitenkin oli. WC-käynnillä oli huomannut, että takapuolesta tuleekin kirkasta verta, kun pyyhkii. Mikä avuksi? Onko se vaarallista?

Ystävällisesti kerroimme hänelle, että hänellä on ehkä ilmaantunut muovituolissa istumisesta, lämpimän ilman ja ryypiskelyn johdosta peräpukamat, jotka ovat sinänsä vaarattomat, mutta harmilliset. Kuten monet tietävät, eivät hoitajasielunsisksot lähde koskaan reissuun ilman täydellistä lääkekaappia. Lääkekaapin sisältöön kuuluu myös peräpukama voiteet tai vaihtoehtoisesti puikot. Lupasimme miehelle ensiavun ja toimme hänelle pari kappaletta Händesan peräpukama suppoa. Miten nämä otetaan, mies kysyi. No, työnnetään peräsuoleen. MITÄ? Siis perseeseen vai? Joudunko Mä työntämään tämän ITSE omaan perseeseen?

Niin, huomattavastihan se helpottaa peräpukamista johtuvaa kipua, jos supon pistää omaan takapuoleen.

Ninnu ja Annu

Mopedimies

Tuuli oli voimakas ja aallot löivät lujaa ja korkealle. Meri kiehui ja uimarantaan ei ollut menemistä, paitsi tietenkin uteliaalla mopedimiehellä ja mopedilla.

Mopedi mies oli noin hiukan alle viisikymppinen kansainvälinen, omien sanojensa mukaan. Oli ollut töissä jopa Virossa, mutta ensi kertaa täällä Turkissa lomalla. Mopedi mies vuokrasi itselleen mopedin, mutta ei kypärää. Mopedimies kantoi farkkujen takataskussa, kukkaron, jossa paljon rahaa ja passinkin, kuten jokaisen kunnon kansainvälisen suomalaisen miehen kuuluukin kantaa. Mopedimiehellä ei ollut kaikki aistit enää ihan kunnossa. Lieneekö sitten iän tuomaa vaivaa vai johtuneeko muutamasta alkoholiannoksesta, joita hän oli nauttinut pitkin päivää. Mopedimies siis ei nähnyt oikein kunnolla merta ja isoja aaltoja, joten hän päätti mennä mopedilla katomaan niitä lähempää.

Mopedimies ajoi mopedin vesirajaan, jolloin mopedin etupyörä alkoi luisumaan rantatöyrästä alas ja mopedimies perässä. Samaan aikaan mereltä pyyhkäisi valtaisa aalto, joka otti mukanaan sekä miehen, että mopedin. Mies rämpi vedestä, mutta mopedi jäi meriveteen makaamaan. Meri oli vienyt mennessään myös miehen passin ja lompakon, joka sisälsi 1700 euroa.

Mopedimies oli uroteostaan, jostain syystä aika ylpeä, kuten ehkä monilla kansainvälisillä suomalaisilla miehillä on tapana. Ylpeänä hän kertoi, että oli vielä saanut sakkoa, koska ei ollut kypärää ja ajokorttia. Voi mopedimies. Jos kansainvälisellä suomaisella mopedimiehellä on vaimo, hän on varmaan hirmuisen onnellinen omasta ja miehensä puolesta.

Ninnu ja Annu